maanantai 23. helmikuuta 2015

Rytmi kuvataiteesta: Rytmi-veistos


Tehtävänä oli suunnitella puupalikoista kuumaliimaa käyttäen veistos. Veistokseen piti sisällyttää sekä vapaata että sidottua rytmiä. 
Omassa veistoksessani sidottuna rytminä on koko teoksen "kehikko". Epämääräisesti liimattujen puupalikoiden alla on neljä kuutiota ja sen päälle liimailin muita puupalikoita ja puu "nauhaa".
Työn alottaminen oli hankalinta, kun ei oikein ollut inspistä, mutta kun pääsi vauhtiin niin työ edistyi nopeasti. Jälkeenpäin mietittynä olisin halunnut maalata puolet puupalikoista punaisella...

Zentangle



Tehtävänä oli tehdä zentangle työ, jossa toistetaan samaa yksinkertaista tai monimutkaista kuviota. Sai käyttää joko omia malleja tai valmiita. Itse käytin työssäni valmiita. Joissain kohdin hieman vain sovelsin. 
Zentanglen teko oli mielestäni melko raskasta. En meinannut jaksaa keskittyä tekemiseen ja se näkyykin työssä. Jännitin myös työn tekemistä, sillä viime piirtely kerrasta on vierähtänyt muutama vuosi...