torstai 26. maaliskuuta 2015

Kuva-analyysi





Kaj Stenvall, Jokaine elämä kysyy luontoa


Maalauksessa on Aku Ankka tai jokin muu Aku Ankka-sarjan hahmoista.  Maalauksessa Ankalla on kädessään kukkakimppu ja Ankka kävelee tomerasti eteenpäin kukkakimppu kädessään. Maalaus taka-alalla on vuori, savusta päätellen tulivuori.  Maisemassa on myös kaksi palmua.
          Maalaus on mielestäni hieman tyhjähkö.  Maalauksessa Ankka on aseteltu hieman vasemmalle ja kävelemään katsojan näkökulmasta vasemmalta takaa oikealle eteen. Maalauksessa suurin osa puista ja pensaista on aseteltu oikealle.  Tulivuori on ihan kuvan taka-alalla ja hieman vasemmalle kallistuva. Maalauksessa liike etenee myös vasemmalta oikealle. Tulivuoren savu liikkuu vasemmalta oikealle ja palmujen lehdet menevät tuulen mukana oikealle.
          Maalauksen värimaailma on aurinkoinen. Värit ovat lempeitä ja luonnonläheisiä. Maalauksessa on paljon vihreää, sillä Ankka kävelee nurmikolla. Maalauksen taivas on lempeä ja vaalean sininen. Ankan kädessä olevat kukat ovat hempeän vaaleanpunaisia ja tuovat kivan yksityiskohadan maalaukseen. Kaliio eli tulivuoren seinämä on ruskea, mutta myös hieman punertava. Aurinko näyttää paistavan tasaisesti koko maalukseen.
           Maalauksen denotaatiot eli konkreettisesti on nähtävissä Ankka ja sen kädessä olevat kukat sekä tulivuori ja muut puut, pensaat ja maisema. Maalauksessa on myös erilaisia konnotaatioita. Kuvan valoisuus tuo mieleen kesän ja aurinkoisuuden. Värit ovat lämpimiä, eivätkä niin kirkkaita kuin alkukesän, joen väreistä tulee mieleen lopukesä.

Taidekuva taidekuvan sisällä




Työssäni on enkeli, joka seuraa tummaa hahmoa. Käytin työssäni tummia sävyjä. Tein työni nappiväreillä ja kuivapastelliliiduilla. Aluksi tuskailin työni kanssa, muta lopputulokseen olen ihan tyytyväinen, kun sain neuvoja mitä tehdä. 

Neliösommitelma


Neliösommitelma- työssäni käytin sävyjä mustan ja valkoisen väliltä eli valööriharmoniaa.
Yhdistin yksinkertaisia kuvioita kuten ympyröitä ja viivoja ja sain ihan kivan kokonaisuuden luotua. Tein työni nappiväreillä.